Työntäyteinen ja erittäin kuiva viikonloppu on alkanut. Taisin töissäkin asiakkaalle väittää että nythän on torstai kun ei viikonloppu ole iskostunut nuppiin. Ihmeen hyvin oon tottunut välillä löntystää launtainakin töihin, sunnuntai otti jo suomalaisen luonteen päälle... Eräs rouva pelasti senkin päivän kiittäessään puhelun päätyttyä että jaksan istua pyhänä töissä. Ajatella kuinka pienestä sitä välillä tulee iloiseksi!

Mulla on Halloween kriisi. Muut stressaa mitä pukevat päällensä ja kyhäävät mitä hienompia pukuja itselleen / lapsilleen / koirilleen. Mä stressaan että miten meen huomenna töihin kun jo tänään siellä käveli zombeja ja huolestuttavan suuri määrä kumimaskeja eri kauhuleffoista... Pakko nostaa hattua amerikkalaisten mielikuvitukselle ja rennolle asenteelle, koska kaikki noidat sun muut otukset on olleet keski- ikäisiä rouvia ja herroja. Ei kiristä pipo täällä vaikka ulkona alkaakin hämärtyä. Mutta niistä maskeista... järkytyin syvästi kun huomasin paikallisten apteekkien (apteekit täällä myyvät kaikkea lääkkeistä maitoon ja tupakkiaskeihin) hyllyjen pursuavan Saw-  ja Scream elokuvista tuttuja nassuja. Ne hullut myy tuollaisia motivaattoreita sarjamurhaajien luvatussa maassa ja olettavat mun avaavan kotioveni sunnuntaina joka kerta kun ovikello soi! Nöyrästi ja suosiolla otan kaikki kanamunat vastaan mitä ikkunoihin lentää, mutta nannaa ei heru.

Käytiin koiran kanssa juoksemassa taas naapureiden suureksi huviksi. Meidän lenkkeily sujuu aluksi ihan hienosti, kunnes poikkeuksetta puolessa välissä kotikatua Cullin tekee äkkitopit ja meinaan lentää naamalleni asfalttiin. Ilmeisesti harvinainen herkku nimeltä liikunta laittaa hauvelin elimistön kiertämään koska ekan stopin jälkeen täytyy päästä jokaisen palopostin kylkeen röhkimään ja kuseksimaan. Meidän katu- uskottavuus alkaa olla nollassa...  Kokeilin piruttani toissa iltana mitä tapahtuu jos jatkan tyynesti ja pokerina juoksemista kun tuo alkaa kiskoa ja rimpuilla valjaissaan. Hetken tuuletin voitonriemuissani kun karvakasa hölkkäsi hömistyneenä perässä pysähtymättä. Hymy hyytyi kun möhömaha rullasi asfalttiin tassunjäljet ja päätti jättää mielenosoituksellisesti kasansa keskelle kävelytietä. Keräilin kunniallisena koiranomistajana pökäleet muovipussiin ja sisulla jatkoin juoksemista. Sain kirjaimellisesti kiskoa ja raahata karvakasan kotiin kun kuntoilu alkoi ketuttaa rinsessaa. Harkitsen jälleen luovutusvoittoa, mutta taivun kuitenkin taas nappisilmille kun ne huomenna tuijottaa toiveikkaana valjaita häntä heiluen mun koittaessa huomaamatta kiskoa lenkkitossuja jalkaan.

Laiskoista elukoista puheenollen, pakko hehkuttaa viimeistä ratsastustuntia rouva Ziman kanssa. Sain kokeilla miltä tuntuu ratsastaa ilman käsiä ja silmät suljettuna. Harvemmin on ollut yhtä hauskaa! En vieläkään romahtanut alas satulasta vaikka välillä laukka vaihtuikin yllättäen laiskaan köpöttelyyn. Onkohan mulla jonkinmoinen auktoriteetin vajaus mitä tulee noihin nelijalkaisiin?

On vaikea uskoa että on kulunut vuosi kun viimeksi tällä puoliskolla palloa kaivertelin kurpitsoja ja sönkötin fingelskaa. Tuntuu kuin vasta olisin lähtenyt Suomesta ja toisaalta taas niin jumalattoman paljon asioita on kerennyt tapahtua yhdessä vuodessa. Koti- ikävä on edelleen, mutta työt ja harrastukset tuntuu auttaneen kotiutumista enemmän kuin uskalsin odottaa. Jonkinmoinen kapina arkea vastaan tuntuu jatkuvan edelleen, koska löydän itseni vähän väliä etsimästä tallitöitä milloin mistäkin, yleensä noista lämpösistä olosuhteista... Florida tai California kuulostaa melko nannalta, näin pimenevässä ja kylmässä Mainessa möllöttäessä. C ehdottikin että lähtisin keväällä joksikin aikaa takaisin Herefordiin treenaamaan hevostaitoja ennen tulevaa kesää Suomessa. Pelkkä ajatuskin kutkuttaa kovasti! Matkustaminen on niin mieltä piristävää ja avartavaa etten millään olisi halukas vielä asettumaan tänne toimistonpölyyn. Aikuistuminen olisi kyllä paikallaan, mutta lapsuuden unelmat voivat edelleen hyvin ja vahvana. Onneksi tuo komeampi puolikas on hyvin seikkailunhaluinen ja tulee kaiken näköisten ja kokoisten elukoiden kanssa toimeen, ehkäpä muutaman vuoden päästä pakataan mööpelit kasaan ja suunnataan kohti etelän palmuja...