Lääkärisetä kävi koputtelemassa hevosia ja heilumassa neulojensa kanssa. Se on sellainen mielettömän karismaattinen ukko, vaikka sillä naisen nimi onkin. Tiedättekö, ihminen jonka seurassa ei pelottaisi vaikka taivas putoisi kun se pelastaa maailman toisella kädellään ja elukat toisella. Sedän vaimo se vasta ihana onkin, täynnä kiinalaista lääketiedettä, kuudetta aistia ja loitsuja. En aina itse tiedä mihin uskoa, mutta tällä pariskunnalla on sellainen karisma ja taito että en edes miettinyt palkkaavani oman monsterin lääkäriksi ketään muuta. Se, ja tietenkin tosiasia että pollet tuntuvat parantuvan näissä käsissä kuin itsestään. Jäin miettimään tänään pariskunnan lähdettyä ja suljettuani pollet karsinoihinsa nuolemaan haavojaan, miten paljon jenkkilän ihmeellisyyksiä näen päivittäin enää oikeastaan tajuamatta kuinka hörhöjä (hyvällä tavalla) ihmiset täällä osaa olla.

Ihmiset on täysin kummitus- hulluja täällä. Kyllä, nyt ymmärrän jokaikisen etsitäänmetallinpaljastimellahaamuja- ohjelman jotka pyörii myös Suomessa. Täällä meidän tilalla on tehty tähän mennessä kolme henkienkarkoitusrituaalia jotta päästäisiin mm. kummittelevasta tilusten entisestä omistajasta eroon, viereisessä tallissa hirttäytyneen hevosen haamusta, sekä muista vihulaisista jotka mm. kävelevät iltaisin meidän ikkunoiden takana, kaatavat kauraämpärit öisin tallissa, sekä saavat pikkujyrsijät sun muut pienelikot itsemurhan partaalle. Kaikkihan tunnetusti tietää, että hevosihmiset ovat hulluja. Myönnän. Ehkä olen itsekin tiputtelemassa ruuvejani hitaasti ja varmasti, koska alan uskoa ettei mun pomo popsikaan pirteän värisiä pillereitä aamumurojensa kanssa. Vaikka täällä asuessani en ole sentään joutunut valvomaan öitä kauhusta kankeana kuten Vermontin talleilla punkatessani. Toissapäivänä sattunut aamukuuden sähkökatkos sai kyllä jännäkakat housun partaalle. Kävelin kylmänrauhallisesti pilkkopimeän tallin läpi ulko- ovelle ja voin vannoa etten kävellyt yksin! Sisältä talosta löydetty lyhty ja autonkorjausvalo (en minä tiedä miksi noita vempeleitä kutsutaan) ei paljoa auttanut. Niskat naksuen vilkuilin ympärilleni puolipimeässä jotta näkisin kuka mun kanssa viskoi heinäpaaleja. Ei siellä ketään ollut ja onneksi työkaverikin saapui aamun myötä nauramaan mun lautasen kokoisille silmilleni. Mulle riittää että ne pysyvät ulkona. Jättäkää meidän pikkutalo rauhaan, pirulaiset.

Äitiä tulee ikävä joka kerta kun kolhin itseäni tai tulehdukset iskee manattuun sormeen ja käteen. Tai ei ehkä äitiä, mutta terveyskeskusta. Viimeksi tämä räikeä kulttuuriero muistutti itsestään kun pitelin jälleen tulehtuneessa kädessäni hevosille tarkoitettua antibioottipurkkia ja pohdin nappaisinko siitä itselleni kuurin vai käytänkö jääkaapissa löytyvän akvaarionpuhdistamiseen tarkoitetut antibiootit. Samaa kamaa ne on mitä Joutsenapteekista hakisin ja löytyyhän annoskoot komiasti googlesta. Käsi taisi pelästyä tätä pohdintahetkeä tarpeeksi suorittaakseen ihmeparantumisen yhdessä yössä. Seuraavalla Suomen reissulla haalin kaikki antibiootit teidän nurkista, tai käyn valittamassa pissatulehdusta joka toinen päivä eri puljuissa jotten joudu käymään elukoiden purkeilla.

Kulttuurikuopat alkaa siis tasoittua. Mitä nyt tasaisin väliajoin sekoan sanoissani tai sössötän suomea ja englantia sekaisin, mutta ihmisten elämä olis täällä paljon tylsempää ilman sönkkäävää suomalaista. On mulla taustajoukkoina yksi venäläinen ja yksi saksalainen tyttö. En oo yksin kielisolmujeni kanssa. Taidan silti olla ainoa joka kehoittaa oppilaita keulimaan hevosillaan, nieleskelee kavioita ja omistaa kaksi vasenta jalkaa. Eivätpä tarvitse sätkiä ja kummitustarinoita viihdyttämään kun on Törttö- Tetun tallissa.